Kirjoittelu ei ole oikein luonnistunut, kun päässä on ollut monenlaista ajatusta, lähinnä koiraharrastuksesta. Vähän aika sitten oltiin melkoisessa oravanpyörässä Pokan kanssa, sillä arkikäytöksen huonontuessa, mä lähin miettimään mitä ihmettä mä teen sen kanssa ja jätin sen reenitauolle hieman vahingossa, sillä ei kiinnostanut lähteä reenaamaan kun arjessa oli tarpeeksi ajateltavaa. No, sitten kun lähettiin tekemään ihan niitä perus arkijuttuja, remmilenkkiä, ihmisvilinään tms. niin koirahan oli kierroksilla kuin ei olis koskaan käytöstapoja omannutkaan. Ja kyllähän mä sen tiedän, että eihän noin aktiivinen koira sitä pääkoppaansa ruoki pelkällä lenkkeilyllä... Ja kun käytös ei ollutkaan ihan sitä mitä olisin toivonut, kiinnosti vielä vähemmän alkaa tehä koko piskin kanssa yhtään mitään.
Onneksi reenit on alkaneet rullata taas normaalilla aktiivisella tahdillaan, mutta jälleen ollaan menty hieman ojasta allikkoon. Koiran saadessa tekemistä myös pääkopalleen arki on rullannut ihan mallikkaasti ja entiseen tahtiin eteenpäin. Tulipahan huomattua, minkä pituinen (tottis)tauko on ihan maksimi tuolle koiralle. Oon vaan vienyt koiraa koko ajan eteenpäin, vaikeuttanut reenejä ja pian oonki saanu huomata, että hups, oisko kannattanu välillä tehä helpompaaki reeniä... Tottis ja esineet on hyvällä mallilla - niissä oon tajunnu pitää maalaisjärjen mukana, mutta jälki.. Millon sitäki piti lähtiä viemään eteenpäin vaan eteenpäin viemisen ilosta? Mikä ajattelutauko koiralle? Mitkä motivaatioreenit? Mikä taaksepäin palaaminen? Koska osaahan se jälestää niin nyt oon vaan vieny sitä liian nopeasti, liian vaikeisiin juttuihin. Viime jäljillä sillä ei ole ollut ruokaa välttämättä ollenkaan ja vaikka keväällä se ajoi ruuattomia jälkiä ilman muitta mukinoitta, niin nyt se on alkanut hakea jälkeä tosi epätarkasti ja tuolla menollahan ne kaikki kepit jää sinne välille, kun ei jäljestä tarpeeksi tarkasti.
Ja mikä tähän meidät ajoi? Kiire? Onko mulla niin kova halu onnistua, viedä koiraa nopeasti eteenpäi vai onko mun ajatus kohdistettu ainoastaan kisakentille? No, en tiiä, mutta kyllä ottaa niin päähän oma hoppu! VARSINKIN, kun itse tiedostaa sen, ettei tuon koiran kanssa määrä korvaa todellakaan laatua. Esimerkiksi tänä kesänä ollaan ajettu se 15 jälkeä, mikä on varmasti viime vuoden kokonaismäärä (!!!!!) ja silti tuon koiran jälki oli niinkin hyvällä mallilla keväällä, että siltä pystyi jättämään ruuat pois sieltä. Eli nyt jälki jää tauolle. Seuraava jäljet ajetaan nurmella/ pellolla ruuan kanssa tarkkuutta vaalien ja kepit lähtee muistutukseen erillisenä juttuna. Onko ihimisen aina pakko oppia kaikki vasta kantapään kautta?
Nonii, siinä se meijän ongelma tuliki. Ohjaajalla on toisaalta kiire, mutta koiran pääkoppa ei pysy perässä. Välillä mulla tulee sellanen olo, kun joillekkin puhun, että koira saa ihan rauhassa kasvaa, ennenku suunnataan nokkamme takasin kisakentille, että se "annan sen kasvaa"- selitys, on vain selitys sille, miksei olla reenattu. Hyvä selitys se onkin, jos koira ei osaa istua, rauhoittua saatika tulla luokse, että antaa sen sikailla, kasvaa pellossa ja kasvatella pääkoppaansa, mutta Pokan kanssa tuo ei ole vain selityksen makua, vaan se on koiran ominaisuuksien huomioimista kouluttamisessa. Ja Pokka olisi liikkeiden puolesta täysin valmis ALOkkaaseen sekä BH-kokeeseen, mutta silti en sitä niihin ihan vielä kuskaa.
Tottiksessa on treenikertoja voinut ottaa Pokan kanssa hieman enemmän kuin esim. maastolajeissa. (Mietitäänpä vaikka hakua, johon Pokan kanssa on tehty pohjat, muttei reenattu koskaan mitenkään tavoitteellisesti, niin silti se osaa hakea niitä ukkoja ja ilmaista ne... Onko tarvinut ihan hirveetä hinkkaamista? No ei. Ainoastaan oikeanlaista vahvistamista ja ylläpito reeniä) ja sen verta yksinkertainen tuo koira on, että sen kanssa on saanut avut olla melko kauon mukana mm. sivulle tulossa, jäävissä, eteen istumisessa, seuruussa yms. Tää koira ei oo sellanen, jolla pa opetetaan parissa viikossa, nouto täydelliseksi yhdessä kesässä saatika saada yhtään mitään kokonaiseksi liikkeeksi sillä, että lisätään treenikertoja.
Lähinnä oon pohtinu omassa pienessä mielessä sitä, onko tämä mun "ei vielä kisoihin" ollut sitä, etten vaan oo uskaltanu (on sitäkin kyllä) ja oon jänistäny ja pitäs ottaa ihteensä niskasta kiiinni, mutta tämän päivästen reenien jälkeen taas kahtoin tuota koiraa ja totesin, että ei. Se on vielä lapsi ja se saa sitä ollakki. Toivotaan, että tuo pysyy pitkään terveenä, sillä voihan olla, että sen kanssa käydään BH suorittamassa vasta sitte, ku koira on 5-vuotta! ;)
Jukka Poika tsemppaa meitä kohtaamaan pelot ja yrittämään sekä kertoo kyllä musta ihmisenä melko paljon, sillä onhan musta tullu tämmönen mukavuudenhaluinen nynny! :D Mutta nyt se pois minusta!!! Viimeinen biisi on sitä oikeeta mua (ei sitä nynnyä, mikä nyt on vaan tullu tänne asumaan meille :DDD) ja aion kaivaa sen puolen esiin myös tällä koiramaisella harrastusrintamalla. Alan luottaa itseeni sekä koiraan.
Yritän nyt oikeesti jättää taakse ne sanat, jotka on takertunu muhun ku purkka tukkaan. Ne, joissa Pokkaa on ainoastaan ja vaan haukuttu, arvosteltu sen hitautta, yksinkertaisuutta, rotua ja millon mitäkin.. Noista on oikeesti niin kauon aikaa ja vaikka Pokasta ja meijän yhteistyöstä on sanottu vaikka kuinka paljon hyvää, niin kun tarpeeksi jotain sulle hoetaan, niin kyllähän tietämättömänä alkaa uskomaan niihin itsekin ja alkaa miettiä, onko koira oikeasti niin paska, ettei siitä ole mihinkään..
Oon näköjään ennenki angstannu samasta aiheesta ja ilmeisesti kaikki on jääneet kummittelemaan mun mieleen. Mutta nyt siihen tulee loppu. Mun on oltava itse vahvempi ja luotettava siihen omaan juttuun. Ihan sama, vaikka joku ei tykkäis, koska eihän kaikki voi. Ja se kenen tarvitsee tykätä, olen minä itse. Ja kuten jo aikasemminki mainittu, niin meistä kuullaan vielä. Vaikka olisi vasta sitten koiran ollessa 5-vuotias, mutta kuullaanpa silti! (ja tähän mä uskon oikeesti)
En nyt jaksa alkaa lukemaan tekstiä uudestaan, sillä tämä tuli niinku yleensäki sanat mun suusta, ennen sen kummenpaa miettimistä, niin tuun sitten hetken päästä taas päivittelemään hieman järkevämpiä ajatuksia. Nyt kun nää on taas saanu sanottua, niin kylläpä helepotti kummasti! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti