Palaset loksahtelee kohdilleen

Miltä se elämä nyt maistuu kun koulu on oikeasti loppunut?

 No, onhan siinä ollut totuttelemista. Elämä koululla ollessa oli kyllä niin valmiiksi tarjoiltu kun olla ja voi. On tarvittaessa ilmainen asunto, valmis lämmin ruoka, projektipennutkin päätetään sun puolesta valmiiksi ja treenikaverit on yhden oven koputuksen päässä ja senkus menee lähipellolle jälkeä tamppaamaan. (Ja oikein käytettynä tämä tarjoilu on voinut taata opiskelijalle monen monta oppia ja kokemusta, eihän se koira reenaa itse itseään, vaikka kuin lähellä se pelto sitä asuntolaa olisikin...)

 Kaikki lähtee edelleenkin itsestään. Jos on ollut halua oppia, on oppinut. Itse ainakin koen, että olen yrittänyt imeä itseeni kaiken tiedon ja musta on kyllä kasvanut kehityskelpoinen ohjaaja. nyt kun koulun kautta ei tulekaan säännöllisiä käytännöntunteja, ei ole automaattisesti reeniseuraa saatika kenttiä saatavilla, on joutunut näkemään hieman vaivaa. Mä oon silti saanu Pokalle hienosti reenejä kertymään viikossa ja ollaan edettykkin ihan mukavasti - ehkä jopa hieman enemmänki ku koulussa, kun saa mennä omaa tahtia, ilman paineita ja pakkopakkopakko-treenata soopaa. Lisäksi on pystynyt keskittymään pelkästään niihin lajeihin mitkä kiinnostaa sekä mua, että koiraa, eikä tartte yrittää edetä kaikissa mahdollisessa samaa tahtia.

Etsivä löytää ja niin mullekkin sitä treeniseuraa on löytynyt - kunhan itse on ollut aktiivinen ja ottanut itseä niskasta kiinni. Joskus mietin, etten voi ottaa uutta pentua ennen ku mulla on vakioreeniryhmä, johon pääsee suoraan pennun kanssa, mutta ei se sosiaalistaminen, reenaaminen yms. mitään ryhmää tarvii, vaan omaa viitseliäisyyttä ja tahtoa. Kannuksessahan kaikki oli siinä ympärillä, mutta eihän se ympäristö sitä koiran sosiaalistumista takaa, jos ohjaaja ei ole aktiivinen. Mä oon nyt alkanu kahtoon ympärilleni ihan eri tavalla ja nähnyt jo oivia paikkoja sosiaalistaa koiraa, joihin olen mm. Pokkaa jo kuskannut. Kannuksessa muka oli "kaikki" ympärillä, niin ehei, ei ollut. Mitkä liikennevalot, hissit, ihmispaljous saatika ohitustilanteet? Täällä muualla on kaikki ja enemmänkin, kunhan ne vain osaa hyödyntää oikein.( Entinen luokkakaveri vertasi Kannuksessa oloa BB-taloon ja hän puhui aina Kannuksesta siihen sävyyn kuin se olisi oikeasti ollut joku suljettu kupla - ja toisaaltahan se onkin! Siellä eletään niin omaa elämää, kuin toisaalla, talon ulkopuolella ;) )

Kuva: Sarianna Junnila

Viimeinen lause ehkä paljastaakin sen, että mä oon viihtyny uudella paikkakunnalla. (Jes, villisielu pysähtyy edes hetkeksi!) Eilen mut valtasi niin hyvä tunne, että tää on nyt mun koti. Sama fiilis, mikä tuli Jyväskylässä, ku siihenki asennoitu oikealla tavalla, että täällä sitä nyt kesä vietetään, otan kaiken irti ja nautin jokaisesta hetkestä. Vaikken koskaan Jyväskylästä kaupunkina pitänyt, niin siellä oli helppo olla kun ei ollut ainaisen kennelin leima otsassa. Nytkään mulla sitä ei ole, joten ehkä sen takia viihdynkin. Ja tottakai viihtyvyyttä lisää niin hyvä (reeni)kaveri ja nämä neljän seinän sisällä asustavat miekkoset!

Kennelin saappaista en silti luovu. Kaikesta olen hyvin kiitollinen ja onnellinen - elämäni parhaita vuosia! Silti on hyvä päättää nämä kennellinja postaukset täällä blogissa pian, sillä se on nyt taakse jäänyttä elämää. Viimeinen piste tulee olemaan päättäjäiset parin viikon päästä, sekä tieto siitä, että mamman pienellä kultapupulla Mäihällä, on kaikki hyvin uudessa kodissaan! <3 Pitäkää huoli siitä otuksesta ja yrittäkää ymmärtää sitä! :) Kaikella on aikansa ja mä ja Pokka ollaan kyllä saatu melkonen ponnistuslauta harrastuslajeihin Kannuksesta.

Kiitos.