Mulle tää kakkosvuosi on ollut paljon raskaampi kuin ykkösvuosi. Ykkösellä oli navettaa, traktoria ja paljon kaikkee tuotantopuolen teoriaa, niin silti sillon oli helpompaa, homma toimi, eikä ollut ressiä nimeksikään.
Nyt kakkosella harmaita hiuksia aiheutti monikin asia koulussa, mutta lisäksi Mäihä. Sen kasvaessa ja energian lisääntyessä huomasi, että se vain ei sovellu harrastuselämään, vaan se on tehty johonkin ihan muualle, pellolle paimentamaan lampaita. Sen kanssa tehtiin ihan pirun paljon hommia paimennuksen, pintojen ja tilojen suhteen koska sillä oli hieman arkuuksia joista mielestäni se selvisi erinomaisesti ja olen saanutkin palautetta, että Mäihän kanssa voi mennä minne vain ja se on sinut asian kanssa. Sitten tuli tieto, että se lähtee. Pala kurkussa yritän niellä kyyneitä ja miettiä tulevaisuutta ilman sitä! Ilmoitin opettajille, että poliisilta saa tulla koira heti kun vain on tullakseen. Ei mennyt kauaa, kun kerrottiin, että nyt tulee sakumaanikko kolmanneksi koiraksi remminpäähän riekkumaan.
 |
| Rakkaita. |
Kolmen koiran kanssa elämä ei todellakaan ollut helppoa. Kaikki tarvitsi oman osansa reenailusta ja ulkoilutuksesta, enkä halunnut kenenkään jäävän vähemmälle. Mäihän lähtiessä Maaritille jatkokoulutukseen paimennuksen SM-kisoissa itkua tuli väännettyä, vaikka tiesin, että niin oli kaikille parempi. Mäihä on osoittanut olevansa eri ympäristössä kelpo koira ja oiva pieni paimen. En voi olla kuin ylpeä siitä ja mitä kaikkea sain kokea sen kanssa!
 |
| Nää auttaa jaksamaan. Kiitokset. |
Kiitokset Maaritille koirasta ja siitä, että jaksoit jakaa neuvoja ja kannustuksia, vaikka tie ei ihan kivitön aina ollutkaan!
Mulla on molempien rojektien kasvattajien suhteen käynyt kyllä niin hyvä tuuri! Ovat kiinnostuneita siitä, mitä koiralle kuuluu, mitä treenataan ja miten ja pidetään yhteyttä. Toivottavasti jatkossa yhteistyö jatkuu yhä edelleen, se merkkaa mulle tosi paljon, että joku arvostaa sitä kaikkea, mitä teen näitten hurttien eteen. Joku mulle sanoki, että sinä se teet kaikki nuitten koirien etteen, vaikkei ne oo etes sun omia. Niin teenki, sillä oon täyvvellä sydämellä mukana tässä jutussa! :)
Nyt elämä on alkanut olemaan ihan kivaa kaiken harmauden keskellä. Meän luokkalaiset on vaan niin ihania. Saadaan toinen toisiltamme tukea ja neuvoja niin treeneihin kuin muihinkin asioihin. Mullei oo koskaan ollut näin hyvää luokkaa, ei missään.
Tänään treenattiin Pokan kanssa hajuerottuelua. Pokalla tuo ongelmanratkaisukyky ei ole mikään paras, se istu nätisti ja tuijotti uskollisesti mammaa silmiin, josko sitä nakkia sitte tulis. Ihan ookoosti meni ja tästä on hyvä jatkaa sitä myös itsenäisesti tekemään.
Pokalle otettiin etsintää, sillä tuleville homekoiraohjaajille piti saada etsinnästä videomatskuu. Otettiin Pokka, sillä sen etsiminen on sopivan rauhallista, että kerkeää nähdäkin, miten koira saa hajun ja löytää piilon. Teki mielettömän hienosti hommia eikä lamaantunut.
Otettiin virallisesti ekaa kertaa oven avauksia. Pokka hoiti homman kotiin kuin vanha tekijä ja olin niin ylpee siitä penskasta. Varokaa vaan, Pokka löytää teijätki nurkan takkaa piilosta ku huikkaan sille, että ÄIJÄ! ;)
 | ||||
| En elämältä silloin, paljon muuta pyytänyt, kuin että saisin sinut, aina pitää omanain..<3 |
Ps: Pokasta tulis kyllä hyvä avsutajakoira, sillä se on suht rauhallinen ja nostaa lattialta KAIKEN. Metallikupit, lompakot, tippuneet kurkut, pahvilaatikot, hanskat... Noutajan vikaa ilmeisesti ;)
Koko illan oon miettiny, että mitä mää olisin ilman nuita koiria? En niin yhtään mitään. Liirumlaarum "sä teet mut kokonaiseks" , "vain puolikas ilman sua"
ja "mulla ei oo mitään ilman sua" pätee nyt ihan paikkaansa näijjen karvalasten kanssa. Ei oo parempaa.<3 Alan kohta itkee. Mutta huomena sitte, ku teeveestä näkkyy taas Vain Elämää, tää muija itkee jo ennen ekaa mainostaukoo! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti