Paineet, onks ne jotain syötävää?

Jokainen joutuu arvostelun kohteeksi. Etenkin sen negatiivisen. Koulussa, kotona, työssä, harrastuksissa ja vaikka mediassa. Palautetta annetaan toki myös kasvotusten, mutta valitettavan usein - selän takana jupisten. Rakentava palaute on eri asia kuin turha jupiseminen, kateellisen panettelu ja oman itsetunnon kohentaminen lynttäämällä muita. Sorrun itse myös tähän jupinaan, sillä omalta osaltaan se on mun keino purkaa asioita kun kerron miehelle kuinka koulussa oli taas sitä ja tätä.
Jupinat kumminkin aiheuttavat monelle, myös minulle paineita. Koiramaailmassa paineet kasautuu monenlaisiin ajatuksiin:

Onko minun koirani tarpeeksi hyvä, kisakentän vieressä istuvalle mutisijalle.. 

Tekeekö hänen koiransa paremmin, vaikka on nuorempi kuin minun koira..

Mitä jos me ei onnistutakkaan, täydellisesti, ei saada täysiä pisteitä, IIKS. No okei, ei ylletä edes ykköseen, saatika tulokseen..

Mitä jos oma jännitys kaatuu meidän kohtaloksi, koira ei teekkään mitään, meille nauretaan. Meidän epäonnistumisesta puhutaan vielä sadan vuoden päästäkin.

Nämä paineet on ihan naurettavia! Tottakai pieni paine puskee eteenpäin ja saa ainakin itseni yrittämään koiran kanssa ensi kerralla vielä hitusen paremmin ja suunnittelemaan treenejä toisella tapaa. Ei mennä kokeeseen "puolivalmiin" kanssa tai kokeilemaan josko se pysyisi siellä paikkamakuussa tai josko se jaksaisi koko suorituksen ajan, ilman takuita siitä, että se on tehnyt niitä ensin treeneissä.

Oman koiran ei tarvitse olla riittävän hyvä sille naapurin eukolle, opettajalle, tuomarille, treeniporukalle saatika kissan kaiman kummille. Ainoastaan ja vain sinulle. Jos joku ei tykkää, niin vaihdetaan porukkaa, tuomaria tai annetaan kys. henkilön vaan hyväksyä asia.

Jatkuva täydellisyyden tavoittelu on todella raskasta. Se miksi "täälläpäin" tavoitellaan täydellistä suoritusta, johtuu ainoastaan ja vain tuosta koulusta. Mä hoen ehkä liikaakin sitä, kuinka mä tykkään oikeesti Pokasta, kuinka sen treeneissä aina on jotain hyvää (on ollu kausi jollon oon itkeny kuinka paska tuo koira on, mutta tiedän, mistä ne ajatukset on tullu..) kuinka mulla on positiivinen kuva meidän tulevaisuudesta. Moni saattaa ihmetellä, miksi sitä kehun, koska sehän on hölmö, hidas, sekalinjainen, eikä edes kelvannut poliisille, mutta mun mielestä omaa koiraa ei koskaan voi kehua liikaa, sillä liikaa näkyy näitä "yhyy mun koira on paska" - tyyppejä vaan sen takia, että itsellä on rima ihan liian korkealla! Kukaan ei ole täydellinen, ei edes koiran omistaja/ohjaaja, miksi sitten vaatia koiralta koko ajan täydellisyyttä?

Tämä ajatus sai alkunsa siitä, kun kävin tekemässä Pokalle jäljen tuohon lähinurmelle. Nuoret tytöt siinä leikkipuistossa ilmeisesti nauttivat ilolientä tai vain viettivät rauhatonta kesäiltaa ja naureskelivat kovaan ääneen mun pinkkejä crocseja ja pyllistelyä reeniliivi päällä ku joku nokkiva kana.

Mutta mun ylpeyden aiheeseen: Mulle oli oikeesti ihan sama mitä ne puhu ja hymyilin niille. Auta armias, jos joku aikuinen tai vanhus ois mua arvostellu saatika päätään aukonu, nii oisin ottanu itteeni! (herkkisitkupilli!) Mutta jos joku lapsi tai nuori avaa sanallisen arkkunsa, mä vaan nautin siitä, että oon saanu aikaan jossain pientä paheksuntaa. Siismitä??:o Ehkä tuo eläinala on mulle niin henkilökohtainen kun joku arvostelee mun työtä, mun kouluttamaa koiraa, niin siitä pitää ottaa itseensä. Mutta nuorisotyössä ne nuoret ei arvostele sun työtä, vaan sua itteäs. Jos naama ei kelpaa, ne voi ettiä muun paikan henkailla. Niin yksinkertasta! Eikä tartte olla muutaku oma ihana natsi ittesä! :) Mä oon ehkä oikeesti löytäny just mulle sopivan ammatin ja se on hienoo! Alkaa tuntua siltä, että jossain määrin tää eläinala on vaan yhtä sonnanjauhamista ja lappamista. Lapset ja nuoret sanoo sentään sen päin näkyä! Niin hyvän kuin huononkin.

Hyvää alkanutta viikonloppua kaikille! Nauttikaa ja elkää olko elukoillenne, saatika itsellenne liian ankaria! :) Kun oma asenne muuttuu harrastamista ja koiraa kohtaan, niin monen muunki mielipide saattaa muuttua sun vaikutuksesta ja maailmassa voi olla hiukkasen vähemmän niitä pätisijöitä sitten! ;) Ootte ihania, teitä on jo viiskymmentä, siis 50!!! :):)) Tämähän luo jo paineita, mistä kirjoittais ja miten, että jaksatte pysyä mukana! No jos nyt ei sentään.. :P