Kel onni on, se onnen kätkeköön.

Malivauvvojen kanssa ei enää istutakkaan lattialla, sillä ne piraijjat puree ja kovaa. Nostat lattialta kuppia ja huomaat, että eihän se käsi sieltä enää nousekkaan, sillä hiassa on kiinni kasa pieniä purijoita. Onneksi ei oo pentukuume tullu, vaikka vähän sitä pelkäsin ku tuonne menin. Pienet lapsoset lähtee uusiin koteihin viikonloppuna, muutamien elämää saan jäädä seuraamaan lähempää kuin luulettekaan ;)

Musta tuntuu että ollaan edetty lyhyin askelin niin lajissa ku lajissa. Lähetty siitä, että ei sinne esineruutuun niin vaan mennä hakemaan niitä esineitä jos ei ole edes motivaatiota. Tai aloteta paikkamakuun harjoittelua laittamalla koira heti makaamaan 2 min häiriössä ja suututa ku se ei siellä jostain kumman syystä pysykkään. Jälestetty verenmaku suussa ja hampaat irvessä vaadittu kuuta taivaalta, koska ainakaan tuon piskin kanssa, se missä me nyt ollaan, ei oo tullu ihan ilmaseksi saatika itsestään.


Aattelin tulla tänne itkemään, ku en tiiä miten lähtisin etenemään tokossa ja jäljellä. Mutta hittuako se auttaa, että vaan itkee, ku asioille pitäs oikeesti tehäkki jottai. Kävin sitte kävelemässä toho mehtää lyhkäsen jälen kolmella kepillä varustettuna, ilman nameja. P ajo sen hyvin ja kepit ilmasi itsenäisesti, ekan kohalla piti vähän raksutella ennenku kävi maahan. Viimeset meni paremmin.

Piettiin taukoa ja käytiin sitte tokoilemassa. Tein kokeilumielessä kolme liikettä putkeen ilman palkkaa ja hieman P ihmetteli, miksei saakkaa palloa vaan pelkkiä kehuja. Teki hienosti koko ajan! Oon muutenki ollu nyt niin tyytyväinen ton piskin työskentelyyn! Jälellä, tokossa ku esineilläki! Nyt kesällä on kyllä tullu niin paljo onnistumisen iloja reeneisä, että katotaa mikä ääni on kellosa syksyllä, ku nähää ollaanko me oikeesti ees edistytty vai elänkö mä jossai omassa haavemaailmassa :D haha!
Eilen käytiin vanhainkodilla viihdyttämässä vanhuksia ja kauhistuttamassa työntekijöitä. Miten tollasta halinallea voi ees pelätä? Käytiin myös Raahessa ja menin kaupungille tokoileen ku Henna kävi kaupassa ja saatiin ympärille kasa juoppoja. Pikkasen oli epävarma olo, miten tuo käyttäytyy niitä kohtaan, koska vähän jo piti oudoksuen kahtua sählymailan kans lähestyvää humalaista. Heitin pallon suuhun ja lähin liikkumaan eteenpäin. Tehtiin seuraamista ja kuunneltiin ihmisten kotkotuksia. Hitsi miten hyvin tuo keskitty! Tän kylän poijjaat ei oo tainnu nähä koiraa, sillä koko meän kolmituntisen reissun ajan, ihan mihin tahansa me mentiin, saatiin osaksemme mulkoilevia katseita. Kyllä, se on koira. Saksanpaimenkoira. Se on mun ja koulutan sitä. Ja hitto vie, mullahan oli vielä reeniliivi päällä. Selvästi kylähullu ainesta! Onneksi Kannuksessa on sentäs totuttu, että kennelit koirineen hilluu kaapunnilla, eikä niihin kannata enää kiinnittää niin paljo huomiota ;)


Huomenna luvassa pentusille pentutesti ja lauantaina mää pääsenki jo poikain kanssa ommaan kottiin! Ihanaa. :)