Voiko ihanammin päivä enää alkaa?

Mä kirjotin ummet ja lammet meiän eilisestä mätsärireissusta, niin sitte kaikki vaa katoo vaikka olin tallentanu sen ku tää blogger ei nyt oo toiminu mun mielestä viikkoon oikein. Onko muilla ollu ongelmia?

Pokka oli siis hienolla kehäkäyttäytymisellä Pun1 Bis- ja Nuka Pun-. Nukakin tuli raahattua pitkästä aikaa mukaan. Se on toimittanut uskollisesti mamman liikuttajan roolia, testikappaleena, viihdyttäjänä eikä se ole pyörinyt pitkiin aikoihin missään ihmisten ilmoilla. Nyt oli aika ottaa sekin mukaan ja suht hyvin se käyttäyty. Pari kertaa kehän ulkopuolella piti ärähtää liian läheltä menevää koiraa, mutta ennakoinnilla selvittiin loppuun, ilman rähinöitä. Kyllä se siis ihan hyvin mukana menee, mutta ite oon tottunu jo siihen Mäihän ja Pokan kanssa, että voidaan mennä minne vaan ja koirat on aika helppoja. Ne ei ainakaa räyhää toisille koirille. Mitä taas Nuka saattaa tehda, joka mua kovin hävettääkin. Se on osa syy miksi Nuka on jäänyt nyt erilaisesta toiminnasta, yhteistreeneistä jne paitsi. Mutta Nuka sai kehuja ulkonäöstä ja eräs mummo oli ottamassa sitä mukaan jo mökille. Sen minäki haluaisin nähä ku Nukan kaltanen tollo ois jollai mummolla.. Sais olla melkonen teräsmummo!

Viime aikaset tokoilut Pokan kanssa on mennyt niin hyvin! Otin perjantaina pikkutokot sen jälkeen, ku oltiin harjoiteltu kehäkäyttäytymistä. Pokka teki hyvää seuraamista ja vasemmalle kääntyessä kokeilin mitä se tekee jos vaan käännyn, enkä anna apuja. No mukanahan se tuli! Ei ollut enää niin kuutamolla kuin ennen (pysähtyy paikalleen suu auki ja kahtoo mitä hittua se akka tekkee) Eli askel kohti edistymistä tehty, jee! Liikkeestä seisomiset ja luoksetulot hyvät!

Eilen käytiin illalla hieman tokoilemassa iltapuhteeksi. Hyttyset hieman häiritsi menoa ja tehtiin reippaat treenit ja oltiin koko ajan liikkeessä. Otin pallojen sijasta mukaan patukan, koska sen voin luoksetuloja tehdessä tunkee hyvin liivin väliin. Luoksetulot oli hyviä. Vauhtia oli ja hakeutu melkosen hyvin eteen. Pitää vielä ihan kotona naksutella oikeasta paikasta. Tehtiin käsiavulla erikseen edestä sivulle tuloa, eikä pitäisi mitään ongelmaa tulla. Sivulle tuloa pitää vahvistaa vaan kovasti kaiken muun ohella. Otettiin välistä liikkeestä maahanmenoa. Tein eka peruuttaen ja käsiavul, josko läsähtäs vaan nopeesti maahan. Hissillähän se menee, mutta opetettu miten opetettu, että antaa olla. Mun silmään iha ok vauhti, tokokokeissa varmaan sitte onki etanavauhti ;) Tehtiin seuraamisen yhteydessä vielä ja oma kroppa kerto, että nyt on liikkeestä seisominen vaikka sanoinkin maahan ja koirahan jäi seisomaan. Hyvä, että se on hallussa :D Maahanmeno oli unohtunu kokonaan ja annoin käsiapuja ja vikassa yrityksessä päätin pitää oman kroppani ihan suorana ja painottaa vaan sanaa maahan. Sinnehhän se putosi. Eli omaan kropan käyttöön vaan pitää kiinnittää huomiota kun tuo tuntuu lukevan sitä aika paljon. (..Eihän nyt Nukan kanssa oo tälläsiä tarttenu miettiä. Tosin se nyt ei ookkaa millää tasolla, saatika osaakkaa mitää :D ) Kakeissa istu-maahan vaihdot menee käsiavulla hyvin, naksutella lisää, että oppii kuuntelemaan sanaa, eikä vaan kättä. Hyvin pysyy paikallaan vaihtoja tehdessä. Noudossa ollaan vielä siinä vaiheessa, että välillä kannellaan kapulaa, välillä nostellaan, välillä pidetään, eli ei mitään kokonaista liikettä. Hyvällä mallilla siis koko piski. Mun mielestä :)

Ja sitte vielä uutinen, mikä oikeesti on niin hieno juttu! Ku alettiin ottaan noutojuttuja joskus keväällä, oli vielä hallikausi, niin saatiin ohjeeksi kahen lelun leikki, jotta palauttaminen tulisi nopeaksi. Oonkin käyttäny tätä tekniikkaa palkkaamisessa hyvin paljon, sillä halusin vahvistaa lelujen tuomista luokse ja kun mitään repiminen ei tuntunut olevan koiralle kovin tärkeää, vaan se, että hän saa noutaa. No, olkoon sitte noutajasakumaanikko aattelin. Näillä siis jatkettiin, palloilla. Kerran raunioilla Pokka sai kahdelta maalimieheltä palkaksi pallon. Se tuli jopa haastamaan ja repimään pallosta, mitä ihmettä? Esineitä tehdessä kesän alussa, otin esineeksi nännärin ja kun toi sen luokse, mullä ei tarttenu olla mitään toista lelua, jotta se tulisi mun luokse lelun kanssa. Nännäristä vaan kii ja Pokka taisteli siitä! Nyt monena kertana reeneissä, mun ei oo tarttenu viskoo kahta lelua koko ajan, jotta se palauttas työ vaan omalla innostamisella ja toiminnalla se on tullut leikkimään mun kanssa. Eilen otin treeneihin sen patukan. Tehtiin alkuun luoksetulo ja sai palkaksi patukan. Ku Pokka sai patukan ja innostin sitä tulemaan luokse, se tulee ja kun tarraan patukasta kii, nii mitä tekee Pokka.... No hitto vie se repii, taistelee siitä patukasta, ihan oikeesti repi, eikä muka repiny ja mää en tiiä oisko mun pitäny vaan alkaa itkee siinä vaiheessa ku tuo himputin koira on vaan niin hieno! 

Mää muistan ko mää oon Janitalta kysyny neuvoja siihen, miten se on vahvistanu Sonylle sitä, että lelut tuodaan luokse. Sain hyviä neuvoja ja nyt ku oon alkanu pääseen irti siitä ainaisesta kahen lelun leikistä ja alkanu hyödyntään omaa innostamista ja toimintaa plus, että koira on kokenu nyt jonku ahaa- elämyksen, niin sehän tuo mun luokse niitä leluja. Ei ehkä hyppää vasten niinku oisin toivonu, mutta tää riittää mulle. Mää muistan niin senki, ku oon itkeny Hennalle, että tää koira ei välitä patukasta tuon taivaallista, se ei taistele vaikka kuin yritän tai jätän yrittämättä, mutta se on tarttenu vaan aikaa.

Musta tuntuu, että mitä enemmän ikää Pokalle tulee, niin sitä hienompi piski siitä koko ajan kasvaa. En ois oikeesti voinu toivoo yhtään enempää, enkä yhtään vähempää.

Monelle lukijalle ei ehkä nyt välity oikeen mun koiraharrastamisen taustat, ku iloitsen siitä ku sakemanni taistelee patukasta, koska oletusarvona on se, että jokainen sakemanni repii patukkaa, on hulluna siitä. Tuntuu varmaan tosi naurettavalta ja lapsellisilta nää mun ilot.Ku ensimmäine oma koira on veetuillu mulle koko ikänsä keskari pystyssä ja tänne kouluun tullessa, Nuka ei oo osannu yhtään mitään. Nyt se osaa sentään jotain, mutta asiat kuten; iho-ongelmat, räyhääminen toisille koirille, treeneissä irtipitämis ongelma, motivaatio sekä koirakärryssä olemisen vaikeus ovat olleet meijän harrastamisen tiellä. Astuu kuvaan Mäihä, jonka pitäs tottua kaikkeen, olla jokaisessa tilanteessa kuin kotonaan, niin ongelmaksi kehittyy liiallinen energisyys ja reagoiminen asioihin, kuten vinkupalloihin, mistä tuo reppana ei tiennyt tuon taivaallista, muuta kuin äänen.. Mäihä oli pieni ja helppo ottaa mukaan minne vaan. Aloin arvostaan ja uskoon siihen, että on olemassa mukavia koiria, joiden kanssa elämä on helppoa ja treeneistä voi oikeesti nauttia. Mutta sitte tuli laumaan Pokka, joka oikeesti näytti mulle, mitä se helppo arki on, mitä on mukava treenaaminen. Ollaan lähdetty Nukan kanssa niin pohjalta, Mäihän kautta kavuttu hieman ylös päin, mutta Pokan kanssa, musta tuntuu, että pinnalla pysytään ja aika pitkäänki! :)