Meijän äksönit tällä viikolla on ollu mätsärit ja reenailut lähikentällä. Maanantaina hurrautettiin Halsualle. Isot ja pienet pennut oli samassa, kehät aika pienet ja ympärillä juoksi hirvee lauma lapsia. Pokka ei ollut käynyt lenkille, eikä saanut päiväruokaansa. Nyt se oli kauheen levoton ja yritti koko ajan tehdä kaikkensa jottai saisi namia. Ennen kehää otettiin vähä seisomista ja liikkumista. Kehässä sai kehuja tuomarilta ja punaisen nauhan. Punaisten kehässä jässikkä sijoittui Pun1. Ei päästy siis vielä lähteen vaan jäätiin oottelee Bis-kehää. Pokka sai palkinnoksi narulelun ja päätin leikittää poikaa kun oli nii pätevä. Leikki tosi hyvin ja oli intoa täynnä koko elukka.
Ympärillä pyöri paljon lapsia, eikä kukaan tullut kysymään saako Pokkaa silittää, vaikka muita koiria kävivätkin ja katseista näky, että tekis mieli Pokkaaki silittää. Seuraaville kauan tuijottaneille huikkasin, että sitä saa silittää. Kolme pientä tyttöä tulee Pokan luo nätisti silittäen. Pokka ei reagoi koska tillottaa mua - josko sais lihapullaa! Tyttöjen mielestä koira ei reagoi, ehkä se ei tunne kun sitä silittää, alkaa rajumpi paijailu - ei reaktiota. Jos sitä halaa, ehkä se sitte tuntee! Tytöt halaa, lässyttää ja lähtee juosten seuraavan koiran luokse. Pokka kääntää katseensa juoksevien tyttöjen suuntaan ja antaa katseen kertoa kaiken. "Ai oliko tässä joitain ihmisiä..." Ja äkkiä takaisin huomio mammaan, jos sais lihapullaa!
Bis-kehässä Pokka seisoi hienosti ja liikkeessä meni ilmeisesti ihan hyvin, ei kaahottanut, eikä tarttenu perässä vetää. Kehässä taisi kaikki sijoittua ja porukka hupeni pailkintosijoilleen.. Pokka seisoo vieläkin paikallaan ja odottaa tuomiota. Enää jäljellä oli Pokan lisäksi yksi osallistuja. Toinen tuomareista menee toisen osallistujan luokse, toinen tulee meidän luokse. Yhtä aikaa ilmoittivat kumpi on kumpi ja Pokka oli BIS1! Tuomareiden mielestä Pokka oli komea ja toinen tuomari tuli jälkikäteenkin vielä kehaisemaan, ku koira on niin hieno. Kotimatkalle lähdettiin pokaalin, ruusukkeet, ruokasäkin ja pikkusälän kera. Eräs näyttis sakemannin omistaja huikkasi vielä, että ompas komea tuo teidän koira. ;)
No onhan se komea ja tuntuu oikeesti tosi hyvältä kun sakemannin kanssa voi huoletta kulkea tuollaisissa jutuissa, se osaa olla, rauhottua tarvittaessa, odottaa, malttaa ja keskittyä sillon ku on tarvis. Kyllähän se tuokin pelleilee jotain pientä, mutta ei se oo mitään ku miettii, millasella tolalla tuoki piski vois olla, jos sen kanssa ei olis koskaan käytykkään ihmisten ilmoilla saatika koulutettu yhtään. Ehkä mä jotain oon ees ton koiran kanssa oikein tehny. :)
![]() |
| Pun1 BIS1 |

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti