Kuinkas kävikään?

Mites se tuommoinen Suloliini, nyt meijän huusholliin asteli?

Olin jo tovi sitten ilmaissut valmiuteni ottaa poliisilta koiran kasvamaan, sillä omat pentusuunnitelmat menisivät niin kauas, kun sopivaa pentuetta ei ollut tiedossa vielä hetkeen. Hulluksihan tässä olisi tullut vain yhden koiran kanssa eläessä. Alkoi odotus ja tuska, ettei mulle kumminkaan mitään koiraa tuu.

Yks päivä sitten sain puhelun, että ois hieman vanhempaa koiraa tarjolla ja sitä haluttiin tarjota just mulle. Tottakai pieni pelko perseessä oli, että mitä jos se on joku, joka haluaa syödä kaikki ja on muutenkin aivan hirviä elukka. Kuulin, että kyseessä olisi koira, jonka veli on mun systerillä ja muutenkin oon nähny paljo kyseisen koiran sukulaisia ja todennu, että ihan kelpo otuksia ovat, joten tänne vaan!


Taas odoteltiin. Katsottiin ja pohdittiin. Soitto koiran silloiselta ohjaajalta sai mut varmistuneeksi siitä, että se koira oikeasti on tulossa. Sovittiin päivä, milloin hän tuo koiran, Sulon. Tunne oli jotenkin niin huippu, että vihdoin toinen koira astelisi taloon ja itkeä pillitin onnesta kun reeneistä ajoin kotiin. Kyyneliä pyyhittyäni mietin, että vaikka se koira olisi minkälainen tahansa, niin mun on muistettava tää tunne. Se, että mä oon toivonu sitä tällä hetkellä enemmän ku mitään muuta. Me pärjättäis ja tästä tulisi hyvä juttu.

Kauon odotettu päivä sitten koitti ja niin se vain Sulo vaihtoi hetkellisesti poliisiautossa matkustamisen tavalliseen farkkuun, mutta toivottavasti vielä joku päivä, Sulppa saa kokea poliisiauton uudestaan, toivottavasti ihan virkatehtävienkin merkeissä!

Elämäni koira <3

Suunnattiin koirien kanssa heti lenkille ja vaikka hieman jännitin, kuinka Pokka suhtautuu uuteen tulokkaaseen, joka kaiken lisäksi on vielä uros, niin mitä vielä. Pokka on kyllä kultaa <3 Pokka oli Sulon mielestä hieman jännittävä tapaus kun ohi kiitää 37 kilon eestä saksalaista yllyttäen juuri uuden elämän aloittanutta malinuaata juoksemaan kilpaa. Silloin ei juostu kilpaa kuin pikku pätkä, nyt kun juostaan, niin kyllähä siinä kisassa Pokka etana jää toiseksi! :D

Sulo on hieman epävarma ja "juuri kivassa iässä oleva yksilö". Se on ollu hieman kujalla näinkin radikaalin muutoksen myötä, ainut mikä sillä on säilynyt samana, niin ruoka. Uusi ohjaaja, naisohjaaja, uusi perhe, toinen koira taloudessa, uudet treenikentät ja ihmiset ympärillä. Mutta siihen nähen, mitkä lähtökohdat ovat olleet, niin tuo koira on kehittyny ihan mielettömästi, viikossa! Se on alkanu luottaa muhun ja hakee muhun kontaktia. Tällä hetkellä itse nään, että tunnelin päässä todellakin on valoa, mutta aika näyttää onko se valo juna vai ei. ;) Näillä jatketaan. Mä oon niin mielissään ja onnellinen!