torstai 7. helmikuuta 2013

Soutaa huopaa



Mitä minä teen, minne minä meen jos sinä lähdet
Ja sä teet mut niin soikeeksi onnesta.

Yksi sana ja se on vuoristorata.


Blogin ollessa hiljaisuuden vallassa, en piipahtanut Helsingissä Linnanmäellä käydäkseni vuoristoradassa (ihan ku se nyt talvella olisikaan auki ollut..), koska se siitä vielä olisikin puuttunut, että ihan konkreettisesti olisi pitänyt mennä ylä- ja alamäkiä jonku natisevan ja ahtaan vaunun kyydissä!

Nätti hymy!
Pokka on treenannut vaihtelevalla menetyksellä. Välissä olin jo siinä uskossa ja toivossa, että se saa heittää poliisikoiran haaveet vaikka kaivoon purujen alkaessa niin huonosti. Olin jo päättänyt toppipaikassa, mitä ruokaa se alkaisi syömään mulle jäädessään, mitä öljyä se saisi, mitä lihaa. Yleensä mietitään jäähyväislaulujen sanoja, kun päivitetään facebookkiin, että koira lähti maailmalle, mä mietin sanoja siihen, mikä kuvaa parhaiten sitä tunnetta kun koira, josta leipomalla leivotaan jotain ja kun siitä ei olekkaan siihen, vaikka kuinka yrittäisi. Se tunne kumminkin, ku ei tarvitse luopua ja saa sen koiran omaksi, joka sillä hetkellä tuntuu oikealta.

Täsmä ja Pokka <3
Kun se koira on pohjalla ja nousee sieltä, niin mikä fiilis se onkaan? Mä oon yrittäny nyt niin kaikkeni sen eteen, että se alkais saalistaan, puris täydellä otteella, kantais tyynyä hyvin eikä pelleilis, niin jos se nyt jäiski mulle, niin voisin pää pystyssä sanoo, että kaikkeni tein ja saisin hemmetin hyvän koiran ihtelleni. Mutta tänään, kun Pokka näyttikin oikeesti edistymistä puruissa, välähti taas pieni totuus mun pienessä päässä, että ehkä ei pitäisi nuolaista ennen kuin oikeesti tipahtaa. Tehdään nyt siitä vaan sitä poliisia niin kauan, kunnes mulle tulee joko lasku, että maksa piskis tai Pokka lähtee multa pois, suunnistaen kohti poliisikoiran haasteita. Kävi miten kävi, niin yksi ovi kun sulkeutuu, niin monta myös avautuu!
En käyny Teneriffalla.




Ps: Maailman hienoin bc, eli Mäihä täyttää tänään 1-vuotta! <3


Kaikki omassa elementissään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti