perjantai 5. heinäkuuta 2013

Sisko ja sen sisko

Miltä se tuntuu, ku on samalla luokalla oman siskonsa kanssa? No, mä voin kertoo oman näkemykseni asiasta, Hennahan voi ajatella vieläki samoin ku sillon ko ilmotin sille, että mää haen kanssa Kannukseen!

...

"No et varmana haje!!!!" 





Koirat on hallussa, jep !
Yleinen mielikuva sisaruksista on se, että ne tappalee koko ajan, on tukkanuottasilla ja kilpailee keskenään joko vanhempien suosiosta tai ylipäätään elämässä pärjäämisestä. Mun mielestä me ollaan Hennan kanssa osattu hyödyntää sisarusten asemaa, asettumalla aina siskokset vastaan muu maailma. Jos jompi kumpi on ollu hätää kärsimäsä, aina on löytyny tuki ja turva siskosta. Meidän suhdetta ei haittaa melkein 5 vuoden ikäero tai se, että omalta osalta ollaan ku yö ja päivä. Henna on rauhallinen viilipytty, minä tohelo häslääjä. Henna on tasanen, tunteensa ja mielipiteen tarvittaessa (eli siis tarpeeksi ärsyttäessä..) näyttävä, ikäisekseen tosi järkevä rento tyyppi. Mää taas oon pulppuilevan ailahteleva, mielipiteensä ja tunteensa näyttävä myös tilanteissa, joissa ei pitäisi, herkkä ja liikaa maailman menoo murehtiva akka. (Tyttö, jolle ykkösvuonna eräs miesopettaja sano, että sinä oot kuulema se tyttö, jolle kaikki pittää sannoo kaks kertaa, En ees :D Aina tajuan heti ekalla kerralla!)

Koulumaailmassa on ollu vaan hyötyä, että samalla luokalla on myös oma sisko. Tietää, että saa tukee ja voi luottaa oikeesti johonki satakymmenen varmasti. On joku, joka uskaltaa sanoa pahasuiselle isosiskolle vastaan ja potkia perseelle aina tarvittaessa ;) Henna on aika huono piilottelemaan huonoo päiväänsä ja aika useinhan se kiukku purkaantuu isosiskon harteille. Mutta annettakoon se anteeksi, sillä meillä piti kerran äänestää omasta luokasta luokan "kaikkien kaveri" vai mikähän "hyvä, reipas esimerkki" se oli. Arvaatteko ketä Henna oli äänestäny? No mua! Ei kellään muulla nyt tulis mieleenkää äänestää mua, koska minä persoonana, jos kuka, jakaa mielipiteet niin, että joko tykkää tai ei tykkää ;) Siinä vaiheessa meinas päästä itku. No, mutta millonpa mulla ei? Ehkä mä siis oon jonkunlaisen hyvän esimerkin antanu ;)

Monessa jutussahan se menee niin, että mitä isot edellä sitä pienet perässä. Henna on ottanu musta mallia mm. pukeutumistyylillään, mutta isosisko otti mallia pikkulikasta ja läks maalle opiskelemaan. Henna on tartuttanu mulle asenteen "Minä ite" ja sen, että mitä ikinä tässä elämässä tekeekin, niin se täytyy tehdä itsensä vuoksi. On valittava ne omat polut, jotta voi olla onnellinen. Omia unelmia on seurattava ja jos joku ei sitä unelmaa kestä, niin sitte voi jäädä kyydistä pois ja jäähä rannalle ruikuttaa!


Siskon koirat on samaa perhettä, myös Nukan mielestä.
Issäänsä tulleet !
 Joten nou hätä äiti, nää tytöt tullee aina pärjäämään! Tai sehä sitä äitiä taitaaki välillä hirvittääkki..

1 kommentti: