sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Treenitauko

Perjantaina lähettiin illasta mökille! Päätettiin olla ihan yötä tällä kertaa. Pojat juoksi, ui, pääsi taas souteleen (tällä kertaa Nuka ei ressannu ollenkaan, Pokka tosin ei malttanu istua rauhassa hetkeäkään!) ja joutu olemaan ötököiden kiusaamisen kohteena, tai lähinnä Nuka. Molemmat osas rauhottua mökkiin tosi hyvin, vaikka olin kaavaillut jotain levotonta höntäämistä ympäri mökkiä, mutta jopa Pokkaki tyyty kohtaloonsa ja maltto jättää ulkoilut hetkeksi sikseen. Lauantaina päästiin lähtemään vasta iltapäivällä. Pojat huomas ku alettii pakata kamppeita ja menivät jo auton viereen oottelee. Molemmille vissiin riitti jo mökkeily? ;) Kotona ollaanki tähän päivään asti vaan nukuttu.

Pojat jää kotiin kolmeksi viikkoa, kun mää lähen työharjotteluun tiistaina. Ihan hyvä vaan, saa Pokkaki pitää treenitaukoa, ihan ansaittua sellaista. Pidättekö koirille minkä pituisia taukoja reeneistä vai pidättekö ollenkaan?

 Näihin tunnelmiin Pokka jää tauolle.

Sivulle tulo: Tätä oon treenannu ihan hirmu vähän.. Nyt ollaan otettu se tehotreeniin ja tulee ihan näppärästi takakautta sivulle. Välillä jää hamuilemaan kädestä tulisko sieltä mitään, vaikkei siellä mitään olisikaan. Naksulla vahvistamista ja vasemmalta palkkailua, että tulee loppuun asti, eikä jätä pyllyä mun taakse.
Seuraaminen: Välillä poikittaa, hetkittäin painaa. Paikka pysyy hyvänä, myös juostessa. Kontakti pysyy.Välillä otettava sitä pysähtymistäki, ettei koira unohda (tai oonkohan mä ees tätä opettanukkaa kunnolla..) että pitäs istahtaa. Kun alan hieman himmaamaan pysähtyäkseni, katon koiraa, se on jo kääntyny.. Ennakoi siis vasemmalla kääntymistä kun sitä on nyt treenattu! :D Mutta se on ihan ok ja täykkäri vielä vaiheessa, kyllähän se mukana tulee, mutta miten, niin son sitte eri asia!
Liik. maahanmeno: Tokopuolellahan se on hidas. Lelulla saa hieman nopeutta, mutta teen erillään seuraamisen kanssa, koska repii pelihousut jos lelu on näkösällä.Välillä joudun antamaan vartaloapua, reagoimista käskyyn siis vahvistettava. Ollaan otettu jo siihen asti, että palaan sen luokse ja palkkaan siihen maahan. En oo ottanu vielä sivulle, sillä tuo eläin on aika ennakoiva! Tosi vaihtelevia treenejä tehty, ennakointia siis vältetään! Eikä kaavamaista koko ajan! ;)
Liik. seisominen: Pysähtyy joko tosi hyvin tai sitte valuu hieman. Tän se osaa paremmin ku maahanmenon, nykysin. Oon ottanu jääviä sekasin, erottaa aika hyvin ne toisistaan. Jos tekee vaan toista jäävää, niin unohtaa, että se toinenkin jäävä on olemassa. Yhissä reeneissä se tarjos istumista, vaikkei sitä ole edes otettu! :D Vaihtelevia tehty, päästy tässäkin siihen, kun palaan sen viereen ja annan palkan siinä.
Luoksetulo: Vauhtia on, tulee edelleenkin vinoon. Naksulla vahvistuttu suorassa olemista (ollut apuna joku iso laatikko, mikä on estänyt pyllyn heittämisen vinoon)
Nouto: Oon tehny ehkä liian tylsiä reenejä, kun alussa piti olla tosi pliisu koska kiihty siitä, että näki kapulan. Nyt se on hieman tylsä juttu jo, niin pitää tehdä tästä hauskaa. Ollaan siis juostu pihalla kapula suussa, irrotuksia kesken liikkeen jollon pitää vielä kapulaa, mutta antaa mun koskee siihen, eikä heti pudota, nosteltu ja lähdetty heti täysiä tuomaan sitä mun luokse. Jos pitämistä on otettu siten, että Pokka vaan istuu ja pitää jonkin aikaa, pitää palkata alussa tiuhaan, alkaa mälvään kapulaa. Muussa tekemisessä tätä ei oo tapahtunu, en ainakaan oo huomannu. Muutama pari toistoa kapulan kanssa, tätähän ei ole kiire treenata kuntoon, joten maltti on valttia!
Kaket: Istu- maahan vaihdot on hyvät. Pysyy paikallaan. Kuuntelee ihan hyvin käskyjä, käsimerkeillä tietty toimii paremmin. Etäisyys on lyhyt vielä.
Paikkis: Tätä on harjoteltu ihan liian vähän! Sivulta maahan menee ok, tarttee käsiapua mikäli haluan sen jäävän suoraan. Häiriössä pitäs tehdä enemmän ja pitempiä aikoja ja useampana kertana. Tämä otetaanki sitte tehotreeniin ku tuun takasin!
Hyppy: Mikä hyppy? Kyllä se yli menee jos ensin lelun heittää ylitte.. Eli huonolla reenillä tämä!
Luoksepäästävyys: Nyttemmin ei olla sitä hirveesti tehty.. Mutta eiköhän tuo siitä selviä. Ei se ainakaan ketään syö. ;) Hyvä että tajuaakaan ku joku tulee luokse.. Mutta tätä vois treenata ilman palkkaa!!

Joten näillä mennään! Taukoillaan ja sitten taas treenaillaan. Katsotaan, millon korkataan tokokisat.. Voi olla, ettei välttämättä ihan tänä vuonna, josko ens keväänä? Oon kahtellu tokokokeista videoita ja eihän ne koirat saatika ohjaajatkaan nyt ihan täydellisiä ole.. Miksi sitä itelle on niin tiukka jostain käännöksistä, miten niissä itse kävelee, saatika kuinka koira mukana tulee tai kuinka nopea se maahanmeno nyt on...Kylläkai se toko nyt tuntuu lajina niuhotamiselta, jos itse on kans semmonen pilkunviilaaja.. Joten, jos niuhotettas vähemmän ja nautittas enemmän. Tässä meille nyt tavote seuraaviin reeneihin. Pidetään hauskaa ja jätetään turhasta nipottamiset vähemmälle! :)




Tässä kuussa Pokka täyttää jo vuoden!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti