Arki surkeelta, ankealta
Helpot asiatkin vaikealta
Tää ei tunnu enää oikealta
(sä vain teet, ja teet, ja teet, ja teet, ja teet)
Mitä sulta odotetaan
(ja meet, ja meet, ja meet, ja meet, ja meet)
Otkos sä elossakaan
(sä vain teet, ja teet, ja teet, ja teet, ja teet)
Mitä sulta odotetaan
(ja meet, ja meet, ja meet, ja meet, ja meet)
Sä vain teet minkä kerkeet
Otat vastaan kaikki ne haasteet
Joka suuntaan aina sä halkeet
Hyvä jos syömään kerkeet
No eihän mulla muuta sanottavaa ollukkaa, ko se, että fiilis on tämä! (mutta ennenkuin kukaan alkaa tekemään mitään johtopäätöksiä siitä, että minun olisi syytä vaihtaa alaa tai en nauttisi koulussa olosta, niin ei. Tämä ketutus on vain yksi tunne muiden joukossa, joka menee ohi. Ja saatta kyllä palata aika ajoittain.Kerron sitten ensi päivityksessä, kuinka elämä onkaan taas niin ihanaa, kun saa katsella sitä vaaleanpunaisten sydämenmuotoisten lasien lävitse!)Missä on se kaikki kiitos siitä, että raadetaan niska limassa ja hoidetaan oikeesti hommat niin kunnialla loppuun asti ku voi vaan hoitaa?
Missä se arvostus siitä, että otetaan ne haasteet vastaan ja yritetään hoitaa kaikki asiat, unohtaen oman itsensä, oman mielenterveytensä, muut harrastukset, kaverit, koko muun elämän.
Ainiin, mutta eihän meillä saa olla muuta elämää.
Ehkä oon tottunu vanhassa koulussa Prinsessa kohteluun, sillon ku kenkä puristi ja itketti niin aina oli joku joka kuunteli. Sillon tultiin jopa kotia asti kuuntelemaan jos se siitä oli kiinni! (Mun tekis mieli laittaa näille tyypeille oikeesti iso kiitos siitä, että ne on aina jaksanu tsempata, kuunnella, neuvoa ja kannustaa vaikka sä olisit oikeesti ollu kui paska tahansa, niin AINA sait sitä positiivistakin palautetta, etkä vaan noottia.)
Mutta hitto vie, kyllä me niin iso työ tehään noijjen koirain kanssa, että prinsessa kohtelua sietäski saaja..
Jos jaksat sä painaa,
joku vielä sua muistaa,
sua selkään taputtaa.
Onkohan se liikaa vaadittu, jos valmistujaispäivänä sais kuulla sanan "kiitos"
no tää tuli nyt kyllä melekeempä niinkö mun suusta, komppaan täysin! toivossa on hyvä elää, mutta tota yhtä pientä tärkeää sanaa ei taijja koskaan tulla, uskallan epäillä!
VastaaPoista