Musta tuntuu, että koko alkuvuosi on mennyt siihen, että mä oon masennellu sitä, ettei taloudessa olekkaan kuin yksi karvaturpa ja kaikille muille tulee pentuja, mutta ei meille. Mun innostus koko koirailua kohtaan on tyystin lopahtanut ja tekis vaan mieli masentua jo ihan sen ajatuksenki vuoksi ja sitä vaan miettii, että mistä kiikastaa. Ja tiiänhän mää, että mistä se kenkä puristaa ja kovaa puristaaki.
Mä olin niin kovasti suunnitellu hankkivani lähitulevaisuudessa itselleni kolmannen koiran. Yhtäkkiä, kaikki käänty niin, että mulla on vain yksi hurttamus ja hieman pentusuunnitelmat menikin jäihin, koska mitään hätävaraa, Nukan paikkaajaa, en todellakaan halunnut. Nyt kun oon huomannu, ettei arki yhden koiran kanssa sovi todellakaan mulle taikka Pokalle, on pentusuunnitelmia taas kehkeytynyt, eikä tietenkään sitä pentua tule sormia napsauttamalla. Paitsi nyt ehkä niille, ketkä sen pentunsa ovat valmiita ihan mistä tahansa ottamaan. Joten ei se auta kuin odottaa. Ja siihen odotukseenhan saattaa mennä vuosi(a?) Monta vuotta tässä nyt on sitä kolmatta koiraa kaavailtu, mutta jos nyt ensin sais sen toisenkaan.
Mä huomaan jatkuvasti eksyväni katselemaan vanhoja kuvia, joissa mun ja systerin koirat rallattaa pitkin maita ja mantuja, reenaa millon mitäki ja voi, että mulla on ikävä. Kaikkea sitä koirailua, mitä Kannuksessa oli. Sitä aikaa, jolloin Nuka vielä eli.
... Ja se siitä angstista sitte. Sain sen sanottua. Ja tänään mä päätin pelastautua. Parin päivän sairaana olemisen jälkeen ku kahtoo ikkunasta ulos, näkee positiivisen yllätyksen, nimittäin lumi on alkanu sulaa! Meinasin alkaa itkee ku Pokalle totesin, että kohta me päästää tekee jälkee! Voi sitä ihminen olla onnellinen pienistä asioista.
Välillä on käytävä pohjalla, sillä jos elämä on yhtä vaaleenpunasten lasien läpi kahtelua, ei voi ehkä muuta kahtoo ko peiliin ja todeta, että on joko teeskentelijä tai sitte ei vaan tiiä elämästä hittuakkaa. Ainainen angsti veetuttaa, mutta niin tekkee myös seki, jos aina vaan kaikki on yhtä ruusuilla tanssimista ja ihkutusta. Koska mä voin kertoo, että sellasta se elämä ei vaan aina oo. Ja sen tullee kyllä huomaamaan ennen pitkää meistä jokainen. ;)
Näihin todella angstisen positiivisiin tunnelmiin, toivotan kaikilla oikeen mukavaa loppuviikkoa! Muistakaa, että se mitä tuntee, niin sen kannattaa myös antaa näkyä, myös niijen negatiivisten fiilisten.
Koska nää karvakorvat ♥
Se ettei koiramainen elämä aina ole ruusuilla tanssimista on hyvinkin normaalia. Otan osaa Nukan puolesta, en ole edes huomannut että toinen on lähtenyt sateenkaarisilloille. Olen itse vuosia seurannut sivusta kun muut hommaavat pentuja, ollessani itse jumissa ongelmaisen koiran kanssa. Nyt sitä ollaan taas pennun odottajina, kaikelle on aikansa ja paikkansa :) Tsemppiä angstin keskelle!
VastaaPoistaKiitos paljon viestistäsi! Nuka poistui lokakuussa, onhan siitä jo pieni ikuisuus... Kyllähän odottelu on raastavaa aikaa, mutta uskon, että odottaminenkin helpottuu kun nuo lumet sulaa ja pääsee oikeesti reenaamaan Pokanki kanssa muutakin kun sisätokoa. Tottakai saan olla kiitollinen yhdestäkään koirasta, joka tällä hetkellä on terve ja täyttää oikein mallikkaasti harrastuskoiran paikan, välillä ne tämän hetkiset asiat elämässä tuppaa unohtumaan, kun niin kovasti haaveilee jo tulevaa. Pentu tulee kun on tarkoitus ja siihen asti mennään näin täysillä :)
VastaaPoistaMoikka! Mä niin ymmärrän tätä kirjoitusta, itsellä oli jonkin sortin pakkomielle saada kokoon koiralauma, kun tuli ensimmäinen, toivoin toista ja sitten aina vaan toivoin uutta, kolmatta koiraa. No kun se kolmas tuli niin jotain täytty mun sisällä mikä oli niin pitkään ollut tyhjillään! Mä olen onnellinen kolmen koiran omistaja, siis tää luku vaan sopii mulle! En osais elää yhden kanssa mutta jotkut osaa, joillekkin sopii 6 mutta mulle kolme on hyvä! Kolmesta tulee pieni lauma ja mä oon ihan selkee laumaihminen :D Tsemppiä tosiaan jatkoon Pokan kanssa ja tuleviin pentumietintöihin :)
VastaaPoistaOnhan yhden koiran kanssa eläessäkin paljonpaljon hyviä puolia, mutta niin paljon parempia puolia on munki mielestä siinä, että niitä on useempi, joten hyvin äkkiä peittoaa useampi koira, ne yhden koiran hyvät puolet. :) Maltti on valttia tässäKIN asiassa, joten kyllä se pentu vielä tulee meijänki kohalle, kuhan vaan jaksaa odottaa, kiitos tsempeistä!
Poista