Remontti-Reiskan pahin painajainen

Terveisiä maalihuurujen keskeltä! Tiiän, että mä oon jokaisen remppareiskan pahin painajainen ko alan sisätiloissa maalaamaan huonekaluja jollain kaapin perukoilta löytyneellä maalilla ilman sen kummempaa suunnittelua ja me joudutaan kestämään tätä katkua muutaman päivän ajan. Tuuletus pelaa ja eilen piti lähtee hieman lenkille karkuun katkuja ku tuntu, että pää hieman kipeyty - tätä ei siis meikäläiselle vois suositella työksi! Mutta jollain tapaa nautin siitä, että olohuone on poissa käytöstä, tavaroita on pakattu laatikoihin ja lattioita vuorattu sanomalehdillä. Mulle koti on oikea henkireikä ja haluan, että se on mieleinen paikka, eikä mikä tahansa luukku. Jos siis pienellä vaivalla saa tehtyä tätäkin luukkua hieman kodikkaammaksi, niin mikäpä jottei!

Meillä Pokan kanssa on lyhennetty onnistuneesti häiriö- listaa, eikä vastaan ole tullut mitään ylitsepääsemätöntä. Olikohan nämä häiriöt omistajan omassa päässä? Mutta parempihan se on varautua, kaikkeen :D Samalla ollaan otettu kokeenomaisia treenejä ja palkkaamattomuutta vaihtelevalla menestyksellä. Ekan kerran pienessä häiriössä hallilla tuntu, että kaikki kusee. Se huutaa, sen pa on pahasti vinossa, se ennakoi... Ja omistajan tehtävä on nyt ottaa niitä liikkurointeja mukaan ja paljon, sillä yritäppä ite toimia liikkurin ohjeiden mukaan, ei jestas....:D

Vähemmässä häiriössä Pokka on oikein mallikkaasti suorittanut jopa viisi liikettä peräkkäin ilman palkkaa ja ottanut vastaan hyvin kehuja! Ajattelin liikkeiden välissä sen palkata hyvin suullisesti ja käskeä maahan, josta lähetään sitten uuteen liikkeeseen. Liikkeiden välejä ei hirveästi ole opeteltu, mutta ensi ajatus itsellä oli, että pitäsin sen koko ajan käskyn alla, jottei keksi lähteä huitelemaan ympäriinsä, mutta ehkä vapautan sen kunnolla ja annan käskyn mennä maahan, jotta sillä on koko ajan joku tehtävä, eikä tuliskaan mielitekoja lähtä sooloileen omiaan. Kokeillaan siis näin!

Välillä turhautuminen on käyny kylässä, ei me edetä, olla ikinä kokeessa ja plaaplaa, mutta jostain oon sitte saanu kauvettua esiin sen positiivisuuden ja tyytyväisyyden tähän hetkeen. Täytyy muistaa nauttia matkasta, eikä vain tähdätä sinne päämääräänsä! Täydellistä suoritusta nyt on turha lähteä havittelemaan ja yritän olla iloinen meijän välisestä yhteistyöstä ja niistä pienistä (oikeesti aika suuristaki...) edistymisistä ja jatkaa näitä kokeenomaisia treenejä maltillisesti. Tokon vastapainona ollaan tehty etsintöjä. Mikä talvi tää tämmönen on ku ei vetohommiinkaa pääse!?

 

Mulla on ollu hieman Mäikkä ikävä..