Muista, että mitä sinulla nyt on, se oli kerran niiden asioiden joukossa, mistä vain uneksit.

Toinen vuosi Kannuksen kennellinjalla on nyt virallisesti ohi ja lomailu on alkanut. Mulla edessä on vielä n. 6 viikkoa harjottelua tekemättä, 3 viikoksi menen yhteen lammaspaikkaan Hennan kanssa. Loput ajastani kulutan opinnäytetyön ja trimmiportfolion parissa. Koulu jatkuu syyskuun puolessa välissä ja enää olisi jäljellä alle puoli vuotta koulun penkillä istumista ja voin alkaa kaavailemaan valmistumista. Tarkoitus olisi valmistua aikasemmin kuin kesäkuun alussa?, mutta ainahan suunnitelmat ei mee niinku pitäs ja tässä asiassa valmistuminen voi viivästyä monesta, minustakin riippumattomasta syystä, joten kahtellaan mitä tuleman pitää. Valmistumisen jälkeinen elämä on kutitellut jo mieltä tovin ja odotan sitä innolla.

 

Ajattelin hieman rustailla mietteitä toisesta vuodesta, miten se eroaa siitä millaset fiilikset oli vuos sitte, ku takana oli vasta yks vuos koulussa. 

 

Vuos sitte tähän aikaan mulla oli suht positiiviset fiilikset. Koulu oli jees, asuntola ok ja Kannuksessakin viihty, jotenki. Nyt oon toisen vuoden aikana muuttanu pois asuntolasta, mikä kertoo siitä, että asuntolaelämä ei todellakaan ollu mun juttu. Koulussa on puututtu epäkohtiin, keskusteltu, yritetty ymmärtää, purtu hammasta, pidätelty kyyneliä ja ehkä hieman hymyilty. Kannuksestaki tuli enemmän vaan negatiivisempi asia ja ehkä kohta alankin laskemaan päiviä siihen kun saan nostaa kytkintä ja kaasuttaa pois tästä paikasta. 

 

Pokka 10 kk 1 vko

Koirissa tapahtui vaihdosta. Pokka tuli kolmanneksi koiraksi laumaan ja kolmen viikon aikana olin uuvuttaa itseni sillä työmäärällä mitä piskien eteen tein. En halunnut kenenkään jäävän vähemmälle huomiolle. Lampaat oli ainut asia, mikä sai Mäihän hieman väsähtämään ja lepäämään hetkeksi. Kun lampailla ei enää käyty (koska emme enää pystyneet kontrolloimaan sen aloittamiaan hölmöilyjä lampailla, jätimme ne Maaritille hoidettaviksi.) ja pieni duracell-pupu hyppi seinille. Elämä tuon kanssa ei ollut enää mitään unelmaa. 

 

Paimennuksen SM-kisoissa sain tuntea sen tuskan kun koira josta oot ollu vastuussa sen pienen elämän ajan, otetaan sulta pois. Tilanne oli ihan kauhea. Kotona mun olon valtasi vaan helpotus, sillä nyt hoidettavia oli enää kaksi ja Mäihä pääsi parhaaseen paikkaan! Sain kuulla jatkuvasti uutisia Mäihästä ja siitä kuinka hieno ja nopeasti kehittynyt koira se on. Maarit laitto usein viestiä mulle sekä opettajille ja kiitteli hyvästä pohjatyöstä. En osannut tietenkään ottaa mitään kiitosta itselle, mutta ehkä mä voin sen myöntää, että olihan sen ipanan kanssa tehty hommia. Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue! 

Tältä näyttää Mäikkelin toiminta viime talvena !

 

Nyt alkavasta kesästä puuttuu jotain. Kevät ei oo ollu sama. Nimittäin paimennus. Näistä jutuista on jääny kaikista parhaimmat muistot. Vaikka reenit ei aina oo menny niinku ois pitäny, niin silti mönkään menneille jutuille voi nauraa. Paimenprojekti ja Mäikkä on antanu mulle tässä koulussa eniten. <3

 

Jos Pokasta puhutaan, niin no. Mullehan jäi koira. Saksanpaimenkoira. Seuraavan koiran ei pitäny olla uros saatika huutava sakumaanikko, mutta tässä sitä ollaan, syvässä suossa, eikä pois pääsyä ole. :D Pokan kanssa opetellaan ja tutustutaan eri lajeihin. Nukan kanssa harrastelu oli vaikeaa, Mäihän kanssa keskityttiin ihan eri juttuihin, mihin nyt haluan Pokan kanssa keskittyä. Joten ollaan ihan lähtökuopissa (pitäs varmaan olla jo jossain tasolla, kerta on jo toisen vuoden opiskelutki takana..). Keltanokkia. Tavoitteena nyt on ainakin yrittää korkata kisat koulun aikana, mutta ikinähän ei tiedä mitä tapahtuu joten... Kisoihin hinku on kyllä kova.

 

Pokan kohalla mun pitää välillä muistuttaa itselleni tätä:

 

Älä turmele sitä, mitä sinulla on, haluamalla sitä, mitä ei ole. Sillä muista, että mitä sinulla nyt on, se oli kerran niiden asioiden joukossa, mistä vain uneksit.

 

Possi <3

 

Nukan kanssa ollaan jätetty ihan tavoitteellinen harrastelu sikseen. Ollaan tokoiltu, ajettu yks verijälki, ehkä muutama pk-jälki viime syksynä ja temppuiltu. Tuon (ja mun) hermoille vaan on parempi, että sitä ei raahaa hallille vääntäämään pakosta jotain mistä se ei tykkää ja miksi pitäs? Nuka on keskittynyt kunnon liikuntaan, se liikuttaa mammaa juosten, kävellen ja pyöräillen. Ja musta tuntuu, että se on onnellinen näin. Ollessaan virallisesti sängyn valtaava, rapsutuksia kerjäävä, iloinen kotikoira. Nuka on semmonen hyvänmielen tuoja.

 

 

 Tällä hetkellä fiilikset koulusta, toisen vuoden perusteella on, että se on ottanut enemmän kuin on antanut. Eli viime vuonna oli enemmän jee jee, mutta nyt kipinää ois lähteä jo jatkamaan elämää muualle.  Syystä X koulu ei oikein nyt nappaa ja oonkin aatellu etsiskellä motivaatiota koko pitkän kesän ja lähteä eri mielellä syksyllä takaisin viimeiseen koitokseen, kuin millä nyt jään kesälaitumille. Tästä lähtien, keskityn ainoostaan omaan valmistumiseen, enkä uhraa aikaani enää luokan yhteisten juttujen järkkäämiin juttuihin, kuten mätsäreihin. Son jonkun muun luokan vuoro ny! ;) Eipä meillä onneksi ole tarvekkaan mitään järjestää, koska projektityökin on nyt tehty.

Nukan ja Mäihän kuvat ottanut Henna Koskela, muut Sarianna Junnila. Kiitos taas hienoista kuvista!