Vanhuus ei tule yksin!

Tänään havahduin todellisuuteen, kuinka nopeaa aika onkaan juossut! Nuka on kohta 8 kk, eikä me olla harjoiteltu tokoa tai jälkeä olleskaan. Tuli paniikki, että jotkut koiranomistajat opettavat perusasennon heti koiran tullessa kotiin ja voi kamaluus, minä olen lusmuillut ja odotellut vain ensi kevättä jolloin voisimme mennä kurssille harrastelemaan tokoa. Kyllähän sen nyt voi aloittaa omatoimisesti kotonakin. Katselin sitten netistä tokon liikkeet ja mietin mistä aloittaa, no siitä persuasennostapa hyvinkin. Mietin myös opetanko Nukalle paikallamakuun siten että pää on maassa vai että ei tarvitse olla. Onko tämä näin vaikeaa, vai teenkö minä itse näin vaikeaksi!?

Olisihan se hyvä, että olisi tämän koiraharrastuksenkin pystynyt aloittamaan silloin kun itse olisi ollut ala-tai yläasteella, mutta ei, minä se opettelen näin VANHALLA (:D) iällä kaiken. Lapsuuden minä oon ilmeisesti haikaillut ja haaveillut.



Mutta ei se auta, vanha pieru kun olen, en ole matkustellut sen kummemmin (vaikka huomattavasti helpottuisi opiskelukin, jos olisi jonkinlaista matkailijan taustaa!) en harrastanut koiria, saatika mitään muutakaan.

Joten aloittelen nyt sitä tokoa tuon toisen vanhan pierun kanssa, toivottavasti pääsemme sitten ensi kesänä viimeistään jonkun ohjauksen alaiseksi, niin tiedetään missä ollaan mokattu ja missä ehkä jopa onnistuttu. :)

Nyt purkamaan tätä ikäkriisiä pumppiin, kyllä senkin olen aloittanut vasta näin vanhemmalla iällä :DD


Vastahan se Nukaki oli semmone kusiruippana joka pissi sisälle ja nyt se jo muka ottaa ensiaskelia siihen ihanaan murkkuikään, tänään lenkillä se merkkaili ensimmäisiä kertoja. (Ja toissa päivänä kaverini matolle!) eikä! Mä haluan mun vauvan takasin! :D