Eilen Kannuksen valtas rankkasade ja meijän etupiha tulvi vedestä. Lähettii käymään kaupassa, otettiin koirat mukaan. Pokka juoksi pihalla irti ja oli onnesta sekaisin kun vettä oli niin paljon. Nuka taas kahto mua sen näkösenä jo oven eessä, että onko pakko. Kaupasta tullessa pojat sai hieman hillua pihalla ja läärätä vedessä. Lopussa videota siitä.
Illalla sään selvitessä lähettiin Hennan kanssa reenaamaan. Pokalle tehtiin liikkurointia, koskaan aiemmin tehty, hups! Pokka ei välittänyt tuon taivaallista puheesta, mutta ihmetteli ekan seuraamisen aikana, mitä himputtia tuo tuosa meijän vieresä tekkee.. Alun ihmettelystä päästiin yli nopiasti ja liikkuri sai olla aivan rauhassa.
Seuraamisessa otin tavallista pitempää pätkää. Hyvin jakso ilman palkkaa, teki käännökset yllättävän hyvin, kontakti pysyy ja tyyppi on hyvin mukana. Henna sanoki, että edistystä tullu taas kauheesti, P on hyvällä fiiliksellä mukana. Uskon, että tähän on vaikuttanut se, että ei olla kaikissa jutuissa enää siellä opetteluvaiheessa ja junnata vain namikädessä kiinni sen kahden askeleen verran.
Pitkästä aikaa tehtiin myös hyppyä! Se sujui ihan mallikkaasti, ottaen huomioon sen, ettei sitä nimeksikään asti ole tehty. Tehtiin paikkamakuu ja muuta reeniä yhtä aikaa kentällä. Paikkis on ihan kesken, siihen pitäs panostaa enempi.. Häiriöstä huolimatta, P oli hienosti kuulolla (vaikka piti sitä Awaa yrittää käydä pariin otteeseen moikkaamassa...) eikä ottanut häiriötä vaikka tehtiin seuruuta häiriötä kohti, kyllä siitä vielä hieno tokopiski tulee!
Tänään käytiin tekee toho lähimettään esineet. Tallattiin alue ja Awa teki eka. Pokalla oli hieman ongelmia, taas, rauhottua kun oli puussa kiinni ja joku muu sai tehä ja hän joutuu jäämään tähän ja vielä näkemään kaiken! Olipahan pojalla ainakin intoa kun sen vuoro tuli tehdä. Pari kertaa heitin pallon ja lähti innostuneena hakemaan. Kolmannen Henna vei ja tätä joutu hakemaan hieman kauemmin ja laajemmalta alueelta. Vikaks halusin testata mitä P tekee jos ei saakkaan ärsykettä. Henna vei kaks esinettä, toinen näytettiin mihin lasketaan, toinen tiputettiin pois tullessa, ilman, että P huomas mitään. Haki ekan hyvin, kunnon palkkaukset päälle ja koira ympäri ja hakemaan toista, tosi helppoa esinettä. Oli hieman ihmeissään eikä lähtenyt kuin tykinsuusta (ei sillä ettäkö se ikinä lähtiskää!) mutta huomattavasti heikommin kuin edellisissä lähetyksissä. Pokalle tuli yllätyksenä kun esine olikin metsässä!
Jäi kumminkin hyvä mieli, sillä itellä oli hyvä fiilis ja omalla toiminnalla sain koiraanki sellasta tekemisen iloa. Joskus on ollut niitä hetkiä ku se lähtee hakemaan esinettä omalla hitaalla tyylillään ja on saanut kuulla siitä, ku se on niin hidas, se ei ole motivoitunut.. Itekki ollu yks hapankorppu ilman voita siellä mehtän reunalla ja kironnu ku koira on niin hidas ja se ei ole motivoitunut. Mutta P on tuommonen, sitä ei voi miksikään muuttaa, ei kenenkään toisen mieltymysten mukaan, sen ei tartte. <3 Perusolemus on mitä on.
Illalla olis tarkotus lähtee vielä mustikkaan! Ku tulin kotiin TOPista, niin P oli hieman energiaa täynnä kahden viikon reenitauolla olosta. Se oli päässy päivittäin juoksemaan mehtään, mutta kun aivotyöskentely oli jäänyt hieman minimiin niin hurttimus oli mitä oli :D Kaks päivää se on nyt liikkunut ahkerasti, treenannu niin ihmekkös tuo, kun nyt uni maittaa mamman jalkojen juuresa!
![]() |
| 1 vuosi ja 1 viikko |
Ps: On ihanaa olla kotona, omien miesten tykönä! Kuvat on ottanut Henna K


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti