sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Hei hei Mäihä!

Niinkuin aikaisemmassa postauksessa kävi ilmi, Mäihän tuli aika lähteä uusvanhaan kotiinsa. Kasvattaja otti sen jatkokoulutukseen ja Mäihä nauttii nyt Lapin kauniista luonnosta ja oloista. Ihan hyvin sillä on lähtenyt elämä käyntiin siellä. Soveltuu laumaan ja on kuin kotonaan.

Itkuhan siinä tuli, kun tästä rasittavasta, rajusta rakastajasta piti luopua, mutta nyt arki tuntuu paljon helpommalta, kevyemmältä, mielekkäämmältä ja vähemmän stressaavalta. Nyt kaikille on hyvä olla, toivottavasti! <3 
                   

"Liian usein huomaat, ei se totta ollutkaan..."
                               


Mäihä jäi Maaritin mukaan Juvalla, olimme katsomassa paimennuksen SM-kisoja. Mäihän emä ylsi hienosti Maaritin kanssa viidenneksi! :) Reissu oli mukava, mutta osaksi vetoa vei pois kuume, joka yllätti mut sunnuntaina, kun joutui seisoskelemaan siellä vesisateessa.

Alkuviikko menikin sitten sairastellessa ja elellessä yhden koiran kanssa, sillä Nuka oli ässämmien ajan porukoilla hoidossa. Oli hieman orpoa. Nuka tuli keskiviikkona takaisin remmiin, väsyneenä kun mikä, sillä porukat oli ihan urakalla lenkkeillyttäneet sitä, koska olivat rampanneet puolukassa. Toinen oli hieman väsy. Mummun ja papan hellässä huomassa oli hyvä olla. Porukoilla taitaa olla "pienoinen" koirakuume. Kovasti pitää lässytellä niin Nukaa, Pokkaa, Awaa kuin Aimoakin. (siskon koirat joihin pääset tutustumaan täällä KLIK)

Nuka on siis ollut jos jonkinmoisella tauolla treenailusta ja oltiin sovittu luokkalaisten kanssa, että mennään perjantaina hallille treenaamaan. Otettiin yksitellen ja jaettiin neuvoja toisille, sekä Sale (kennellinjalta viime keväänä valmistunut) oli käymässä Kannuksessa ja samalla joutui kouluttamaan meitä :D Hyviä neuvoja saatiin ja tästä on taas hyvä jatkaa niin Nukan, kuin Pokankin kanssa. Kiitos vaan hyvistä vinkeistä!

Nukahan oli treeneissä melkonen tykki. Se on hallilla lähtenyt aina haahuilemaan ja haistelemaan paikkoja ja minun on ollut ihan turha huudella sitä mun luokse saati olla yhtään mielenkiintoinen sen mielestä. Nyt kun otin sen ulos boksista, niin jätkä pörrää mun ympärillä ku ampiainen ja oli niin into piukiana, että oksat pois! Toinen seurasi kiitettävää matkaa, kesti sivulle tulon toistoja, eikä kiinnostus lopahtanut MISSÄÄN vaiheessa. Voi että se oli hieno! Kun itse huomasi, kuinka tuolle on taukoilu ja aika tehnyt hyvää oli fiilis ihan katossa, mutta kun MUUTKIN ihmiset huomaa sen kehityksen ja sanoo "Sä oot tehny ihan sikana töitä tuon kanssa." niin ei voi fiilistä paremmaksi pistää. Innolla ootan, millainen tuo on esim. vuoden päästä. :)


Ja pientä kevennyksen poikasta. Kopsailkaahan omiin blogeihinne ja täyttäkää! Olisi hauska lukea muidenkin ehkä jopa yllättäviäkin vastauksia :)


10 vuotta sitten...
1. Olin vaaleanpunaisessa koulussa oppilaana.
2. Ala-asteella kuudennella luokalla.
3. Pukeuduin hassusti..
4. käytin mm. paksupohjaisia lenkkareita.
5. .. ja opettelin meikkaamaan keltaisella luomivärillä.

5 vuotta sitten..
1. Olin 16-vuotias ja muutin pois kotoa.
2. En osannut pitää puoliani.
3. Tein kaiken niin, että muilla oli hyvä olla.
4. Aloitin nuoriso-ohjaaja opinnot.
5. Parhaassa koulussa <3

3 vuotta sitten..
1. Täytin 18.
2. Mulla oli ihania ihmisiä ympärillä <3
3. Sain omaa tahtoa ja enää mua ei pompoteltukkaan..
4. Kävin Virossa työharjoittelussa.
5. Tulevaisuus pelotti mua.

1 vuosi sitten..
1. Aloitin opinnot kennellinjalla Kannuksessa.
2. Muutin takaisin maalle.
3. Nuka ei osannut YHTÄÄN mitään.
4. Asuin neljän hengen solussa, asuntolassa.
5. Olin luokan puheliammasta päästä.

Kuluneena vuonna ...
1. Asuin ensimmäitä kertaa yksin.
2. Olen saanut kaksi projektia.
3. Käytin paljon aikaa koirien treenaamiseen, lenkittämiseen, aktivointiin ja sosiallistamiseen.
4. Olen tuntenut olevani oikealla alalla ja tiedän, mitä tulevaisuudessa haluan tehdä työkseni.
5. Olen tutustunut mielettömän ihaniin tyyppeihin!

Eilen minä...
1. Treenasin koiria.
2. Luin kokeeseen.
3. Olin tosi väsynyt.
4. Puhuin puhelimessa hyvän ystävän kanssa.
5. Selailin blogeja.

Tänään minä ...
1. Menen koirien kanssa metsään juoksemaan ja jäljelle.
2. .. ja Nukan kanssa treenimään hallille.
3. Nukuin pitkään.
4. En aio laittaa hiuksia.
5. .. saatika meikata.

Huomenna minä ...
1. Herään aikaisin.
2. Ja luen kokeeseen.
3. Käytän koirat metsässä.
4. Menen illaksi töihin.
5. Nautin vielä viikon koulusta ja sitten loma!

Ylihuomenna minä ...
1. Olen raksatunnilla.
2. Syön koulussa hyvää aamupalaa.
3. Koirat voisi pitää vapaapäivän, ainaki Nuka.
4. Siivoan hiki hatussa naurettavaa siivoustarkastusta varten..

5. .. ja saamme silti nollan siitä.

Vuoden päästä minä ...
1. Alkaa viimeinen vuosi Kannuksessa,,

2. Asun vuokralla.
3. Ja sisustan kämppää!
4. Tiedän, minne paikkakunnalle haluan muuttaa opiskelujen jälkeen.
5. Olen menossa kisaamaan/ jo kisannut Pokan kanssa tokossa.

2 kommenttia:

  1. Eli osoitteeni on eeva.jalovaara@gmail.com. :)

    VastaaPoista
  2. Moikka, eli maili on leinonen.marja@gmail.com ja sinne voit tosiaan laitella mitä mieleen tulee! :)

    VastaaPoista