TK1

Se on nyt sitten alokasluokka tarvottu läpi! TK1 on kasassa ja ohjaaja miettii tosissaan, onkohan tuo TOKO sittenkään ihan meidän laji. Se on oikeesti aika vaikee laji! Se on yhtä vireen säätelyä ja sitten kun hihnan toisessa päässä killuu ihminen, joka ei lähtökohtaisesti ole tyytyväinen mihinkään, vaan aina on parannettavaa niin soppahan on jo keitetty hyvillä mausteilla. Mun ihannoima suorittaminen on lähellä PK-tottiksien suoritustapaa: Vietikästä, täpäkkää, mutta samalla hallittua. Ja tokossahan sitä ei arvosteta. Mutta mulle ei riitä, että se koira nyt seuraa jossain, mä haluan että se on just eikä melkein.. Mutta jos meinaa tosiaan tokossa pärjätä, niin ehkä olisi syytä löysätä ajatuksia tai vaihtaa lajia?

No, kisapäivänä Pokka normaalisti ruokittu ja lenkitetty. Kaappasin kaverin kyytiin ja lähettiin kohti Vimpeliä. Kävin ilmottautumassa ja läksin Pokan kanssa kiertämään hieman kisapaikkaa, tuntu olevan ihan kivasti kuulolla ja haki itsenäisesti kontaktia. Alokasluokan koiria huudeltiin jo saapuviksi ja näinpä mentiin kehän ulkopuolelle taas venaamaan kehän alkua. Kaverilla oli Pokan pallo ja syötin kaikki herkut sille kehän ulkopuolella pois, jotta pysyisi kuulolla, eikä alottaisi pelleilyä.

Tuomari kutsui kehään ja kun Pokan vuoro tuli astua tarkastukseen tuomarin ollessa kyykyssä, ei Pokka ollut tajuta, että hän on jyräämässä kohta ihmisen kumoon!? Se vaan tunki syliin sen näkösenä, että no kahto ny sitte mut läpi jotta tässä pääsee jatkamaan sinne mihin muutki meni. Omalle paikalle mentiin hieman paremmassa hallinnassa kuin viime kokeessa, mutta tää on edelleen se meijän heikko kohta. Odottaminen, liibailu, ei tapahdu mitään puoleen tuntiin ja hupsista vaan, nyt pitäski osata olla skarppina..

Luoksepäästävyydessä P otti häiriötä aika reippaasti. Ei meinannut istua perusasentoon ja oli hieman kuutamolla. Sanoin sille, että odottaa ja kun tuomari tuli kohalle, niin Pokkapa päätti ottaa ohjat omiin käsiin ja yritti hypätä tuomarin syliin! Kukaan ei varmaan oo kertonu sille, että se painaa tosiaan sen 36 kiloa vähintään. Tuomari onneksi vaan nauro ja läväytti meille luoksepäästävyydestä 10

Paikkisrivistä yksi koira poistui jo ennen makuuta ja P jäi reunapaikalle. En saanut taaskaan koiraa kunnolla sivulle ja liikkuri huutaa jo, että koirat maahan. (Missä kysymys, onko ohjaajat valmiita!?) P jäi vinoon ja meni aika hitaasti maahan. Koemakuista tämä oli ehdottomasti paras! Ehkä senkin takia, että koko rivi oli muutenkin hyvin rauhallinen eikä kukaan noussut tai tehnyt omiaan. Pokka haisteli alussa viereisen koiran suuntaan, sitten näytti jopa skarpilta ja sitte vaihto lonkalleen. Paikkamakuusta 10

Yksilöliikkeisiin tullessa sain heti noottia, että tulin väärältä sivulta kehään sisään. Olisi pitänyt tulla ovesta!? Pokka oli aika kuutamolla ja virittelyt olivat ilmeisesti jääneet liian vähäisiksi. Liike alkoi ja mitä tapahtuu mun jännitykselle.. Ei mitään! Yleensä mun jännitys on loppunu ku on saanu yksilöliikkeet alotettua, mutta nyt ei. Mä otin ihan hirveesti painetta liikkurista, jolla oli hieman erilainen tapa liikkuroida kun mihin mä oon tottunu. En saanu kasattua ihteeni sitten ollenkaan ja musta tuntu koko ajan, että pyörryn.. No, P seurasi ihan nätisti hihnassa ja tästä 10

Talutin irti ja en palkannut Pokkaa kunnolla sosiaalisesti. Välttämättä se ei tarvitse vapautusta, mutta sanallista kehua se tarvii ja nyt mä olin aika epäreilu koiralle, kun en sitä tsempannu vaan keskityin omaan jännittämiseeni. Alussa P pomppas haistelemaan maata ja jouduin kutsumaan sen luokse. Heti tuli käännös vasemmalle, johon P ei kerenny mukaan vaan potkin sitä tieltä ja se kiertää takaa sivulle seuraamaan. Loppu meni iha ok. Molemmissa seuruissa täykkärit ohjaaja käveli TAAS väärin, jonka seurauksena täykkärit väljät. Ilman hihnaa seuruu siis 8,5

Liikkeestä maahanmeno meni nollille, kun annoin käskyn väärässä kohtaa (väärä jalka itsellä edessä) ja oiskohan äänensävykin ollu erilainen ku normisti? En antanu uutta käskyä vaikka näin varjosta, että jäi seisomaan, koska a) En tajunnu b) Ei olla tehty näin reeneissäkään, joten en voinu ottaa sitä riskiä, että se menee lukkoon, alkaa vuotaa tms. kun oon sille epäselvä (Ei mitään hajua oisko se sen kummempaa välittäny, mutta otin sitte nollan) Maahanmeno 0

Ennen luoksetuloa kehuin koiraa ja koira alko pomppiin, selkeesti sille ois tehny hyvää pieni vapautus jonkun liikkeen välissä. Otin koiran hallintaan ja sanoin sille tässä ja pyöräytin sitä hieman ympäri ja kehuin samalla, jollon liikkuri alkoi jo patistelemaan mua, että tähän suuntaan ollaan menossa, eläpä mee sinneppäi..... Olisi pitänyt olla vaan itsekäs ja ottaa se aika siihen, että palkkaa koiran, koska mulla on siihen oikeus. Luoksetulossa pieni törmäys ja ääni, siitä kumminki 10

Liikkeestä seisominen oli huono pysähdyksineen, mutta perusasentoon tarvitsi myös lisäkäskyn. Tästä siis 8

Estehypylle mennessä yritin saada koiraa vielä kuulolle ja painotin sille kovasti, että nyt oot tässä. Lähestyttiin toimitsijapöytää ja jotenkin koira oli kuutamolla kun ite painostin sitä liikaa? ja unohin ihan tyystin taas kehua ja pitää hauskaa yhessä. Pokalle tuntu olevan taas vaikee istua perusasentoon, mutta kun lopulta se ymmärsi istua (jumeja, muuten vaan kuutamolla??) niin liikkuri tokasi mulle, että sieltä astiko meinasin suorittaa... Hypyn toisella puolella tepasteli ja perusasentoon tuli aivan kummallisesti joten hypystä 8

Kokonaisvaikutus 10 Vapautin koiran ja laitoin maahan odottamaan. Kaivoin remmin taskusta ja kahtoin tuomari ja odotin jotain kommenttia, kättelyä ihan mitä vaan, mutta siinä men vaan kahtottiin toisiamme. Totesin hieman varoen, että varmaan voidaan lähtiä, niin sain vain tokauksena takaisin, ettei täällä ennenkää oo lupaa lähtemiseen tarvittu.

Meijän kemiat ei todellakaan kohanneet millään tasolla tuomarin, saatika liikkurin kanssa. Tuomari oli oikeudenmukainen, mutta mä olisin toivonut jotain palatetta, koska ainakin itse sen palautteen aikana kun tuomari puhuu, pystyn rauhassa kehumaan koiran ja silmäilemään numeroita mitä tuomari antaa. Nyt liikkuri hoputti jo heti liikkeen loputtua aloittamaan uutta liikettä, eikä itse ollu yhtään kärryillä mitä pisteitä on edes tullu..

Lisäksi yhtään mielialaa ei kohentanu se, että palkintojen jaossa huomasin, ettei Pokalle oltu merkitty TK1:stä. Kävin sanomassa asiasta, mutta kukaan ei pahotellut asiaa tai huikannut, että mepäs korjataan asia, vaan ihan hiljaa istuivat ja tuli hieman huono omatunto kun olin käynyt asiasta huomauttamassa. Kaveri sitten muisti, että mun kuuluis saada myös se TK1 avaimenperä ja kun sanoin siitäkin, niin sekin tuntu olevan niin väärin..

Kotimatkalla olin kerinny kasata jo hieman itteeni ja pettymys "huonosta kokeesta" ei tuntunut enää niin pahalta, vaan näitähän tulee kohalle, ei aina voi olla sitä parasta liikkuria, virein olotila itsellä saatika koiralla vaan se on ihan normaalia - Aina ei voi onnistua. Vaikka Pokka sai ykköstuloksen 166 pisteellä ja oli jaetulla 3 sijalla niin tää TK1 ei tunnu oikein miltään. Miksi mä sitten kisaan jos onnistumiset ei tunnu miltään, tai lähinnä ne tuntuu niin kummallisilta, mutta niistäkin suorituksista mä keksin jotain valitettavaa ja aattelen, että nyt muut aattelee, että olipa paska suoritus. Sitte se, ku itse tietää, ettei oma käytös oo ollu maailman reiluinta koiralle koe on mennyt rimaa hipoen läpi ja tuloksena on TK1 niin pettynythän mä olin. Mutta mitä ihmettä mä vaadin miltään, jos mikään kumminkaan ei tunnu miltään?

Nyt saa luvan jäädä tokon kisakirja ihan romukopan perukoille ja kaivetaan se esille sitten kun OHJAAJA on selvittänyt mitä hän oikein haluaa - miltä koiran tulisi näyttää, miten siihen päästään ja missä asiassa olisi syytä taas löysentää sitä nutturan kireyttä.

Onko muilla ollut samantapaisia tuntemuksia kisaamista kohtaan? Oonko mä vaan liian kriittinen? Vai huono kisaaja, niin häviäjä kuin voittajakin?

Mä nautin ihan suunnattomasti tuon koiran kanssa tekemisestä ja mun tähtihetket sen kanssa ei todellakaan ole niitä, jollon se on ollut luokkavoittaja tai muiden ihailun kohteena.  

Ne tähtihetket löytyy arjesta kun esim. lenkiltä, kun P on bongannu kissan ja oon yrittäny opettaa sille, että mikä tahansa tässä maailmassa sitä kummastuttaa, niin helpommalla pääsee kun hakee apua multa ja tämän kissan nähessään, sen ensimmäinen reaktio ei ole, haa saalis! Vaan, aa, missä mamma, anna nakkia. 

Ne tähtihetket on hetkiä, jollon Pokka tulee kotona luokse ja laskee päänsä mun vatsalle ja hakeutuu kainaloon. Sillon mut valtaa ihan mielettömän onnellisuuden tunne, että kuinka onni on omistaa tuollainen koira!

Ehkä tää nyt on osoitus itselle siitä, ettei mulle ehkä ookkaan niin tärkeitä ne tulokset ja itsensä haastaminen ja joka ikiseen soppaan lusikkansa työntäminen vaan se, että sen koiran kanssa on hauskaa. Ja jos kisaamista meinataan jatkaa, niin ihan ehottomasti ohjaajalla on nyt hieman asennemuutoksen paikka edessä ja kisoihin on mentävä pitämään hauskaa, eikä hakemaan niitä tuloksia.

Näihin tunnelmiin, hyvää alkavaa viikkoa jokaiselle lukijalle! Me lähetään pitämään hieman hauskaa kentälle, sillä yks käyttäytymiskoe olis vielä kalenteriin merkattuna ennen tottisten sirtymistä kokonaan tauolle.

 PS: Nuka on ottanu elämästä kaiken ilon irti. Vaikka sillä alko siedätyshoito, eikä pistokset aina ihan niin mukavia oo, niin silti tuo pölvästi on ollu oikein mukava. Ehkä sen kanssa on vaan heittäny kaiken toivon siitä, että siitä koskaa tulis ihan kunnollista koiraa, niin nyt sitä sitten tyytyy kaikeen hieman vähempäänkin kun ei odota turhia. TuusanNuuska! <3

Kaikki paitsi Pokan yksityiskuvan on ottanu Henna K.